"Maailman saa sellaiseksi miksikä sen haluaa.."

Minulle on sanottu, että "se on vain pääsi sisällä".
 Luuletko oikeasti, että haluan tuntea näin?

Otsikon sanat kuulin jokunen aika sitten. En sillä hetkellä tiennyt, kuinka syvälle ne iski. Mutta ne sanat iskivät syvälle ja tönäisivät taas lähemmäksi sitä kuoppaa, josta olin nousemassa. Myöhemmin, kun taas pääsin kuopan reunalle, vasta ymmärsin että kyse on ymmärtämättömyydestä, ja pelkästään siitä. 

Niinkin vähän mitä masennusta ymmärretään, löytyy kuitenkin useita hyviä ideoita siitä eroon pääsemiseen ja syitä ehkäpä sitäkin enemmän. Yleensä neuvot ovat sellaisia, mitä innostuksen puutteesta kärsivälle voisi sanoa, "peppu ylös sohvalta ja menoksi vain!". Syytkin ovat jotain samaa lajia, "murehtii liikaa", "on kiittämätön, hänellähän on kaikki hyvin!" ja "hän on perfektionisti". 

Mutta kenellä on oikeus mennä sorkkimaan muiden elämää kysymättä häneltä itseltään? Otsikon sanat sanonut itsekin kertoi, ettei tarkoituksella ole minulta kysellyt mitään. En tullut tarkemmin tietämään siihen syytä, ehkä hän halusi jollain lailla pysytellä neutraalina, mutta hänellä oli kuitenkin omat mielipiteensä ja tuomiot valmiina.

Sanoja on vahva persoona, ainakin ulospäin, joskus jopa kova. Hän toisti useammin sen, että puuttumatta asioihini hän vain toteaa, että maailman saa näyttämään sellaiselta jollaiseksi sen haluaa. Enää nuo sanat eivät minua niinkään satuta, mutta mietinpä vain että onpa rankkaa tekstiä! Luuleeko joku aivan oikeasti, että jotain tällaista olen joskus toivonut? Ettäkö itse yhtenä kauniina päivänä päätin, että alanpa sairauslomalle ja otan parin vuoden tauon työelämästä? 

En ole varma tuleeko meidän kahden välillä suurta ymmärrystä koskaan olemaan. Tyydyn tähän ja opinpa taas, ettei kaikkien kanssa näitä keskusteluja voi käydä. Se minun jatkuva toive saada erityisesti lähimmäiseni minua ymmärtämään alkaa hiipua. Ei sillä ettei se enää minua kiinnostaisi, vaan ehkä minun ei tarvitse saada kaikkia ymmärtämään. Mutta yritän jokaisen tällaisen hämmentävän tilanteen jälkeen miettiä, tekisinkö itse vastaavassa tilanteessa noin? Enkö minä haluaisi ymmärtää jos läheisen käytös vaikuttaa kummalta? 

Masennus jos mikä on suuri mysteeri, edelleen. Sen sairastaminen on kuin liittyisi salaseuraan, jossa vain ne harvat ja valitut saavat sen kiemuroista kuulla. Vaikka masennus ja erilaiset muut psyykkiset sairaudet elävät lehtien sivuilla ja otsikoissa, on se edelleen tavoittamattomissa muilta kuin sitä sairastavilta tai sitä hoitavilta. Sen ymmärtämiseen tosin menee masentuneella itselläänkin kuukausia, jos ei enemmänkin. Eipä siis ihme, ettei sitä viereltäkään voi ymmärtää niin hyvin. 

Toivoisinpa kuitenkin, ettei masentuneen ajatuksen juoksusta tehtäisi päätöksiä. Eikä ainakaan sinne huonompaan suuntaan. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, millaisen taistelun kukin meistä on milloinkin juuri käynyt oman mielensä ja sairautensa kanssa. Ehkä juuri on voitettu tärkeä erä ja elämä voittaa taas. Siinähän on syytä enemmänkin iloon! Niin, ja kuka estää kuitenkaan kysymästä?