"Maailman saa sellaiseksi miksikä sen haluaa.."

Minulle on sanottu, että "se on vain pääsi sisällä".
 Luuletko oikeasti, että haluan tuntea näin?

Otsikon sanat kuulin jokunen aika sitten. En sillä hetkellä tiennyt, kuinka syvälle ne iski. Mutta ne sanat iskivät syvälle ja tönäisivät taas lähemmäksi sitä kuoppaa, josta olin nousemassa. Myöhemmin, kun taas pääsin kuopan reunalle, vasta ymmärsin että kyse on ymmärtämättömyydestä, ja pelkästään siitä. 

Niinkin vähän mitä masennusta ymmärretään, löytyy kuitenkin useita hyviä ideoita siitä eroon pääsemiseen ja syitä ehkäpä sitäkin enemmän. Yleensä neuvot ovat sellaisia, mitä innostuksen puutteesta kärsivälle voisi sanoa, "peppu ylös sohvalta ja menoksi vain!". Syytkin ovat jotain samaa lajia, "murehtii liikaa", "on kiittämätön, hänellähän on kaikki hyvin!" ja "hän on perfektionisti". 

Mutta kenellä on oikeus mennä sorkkimaan muiden elämää kysymättä häneltä itseltään? Otsikon sanat sanonut itsekin kertoi, ettei tarkoituksella ole minulta kysellyt mitään. En tullut tarkemmin tietämään siihen syytä, ehkä hän halusi jollain lailla pysytellä neutraalina, mutta hänellä oli kuitenkin omat mielipiteensä ja tuomiot valmiina.

Sanoja on vahva persoona, ainakin ulospäin, joskus jopa kova. Hän toisti useammin sen, että puuttumatta asioihini hän vain toteaa, että maailman saa näyttämään sellaiselta jollaiseksi sen haluaa. Enää nuo sanat eivät minua niinkään satuta, mutta mietinpä vain että onpa rankkaa tekstiä! Luuleeko joku aivan oikeasti, että jotain tällaista olen joskus toivonut? Ettäkö itse yhtenä kauniina päivänä päätin, että alanpa sairauslomalle ja otan parin vuoden tauon työelämästä? 

En ole varma tuleeko meidän kahden välillä suurta ymmärrystä koskaan olemaan. Tyydyn tähän ja opinpa taas, ettei kaikkien kanssa näitä keskusteluja voi käydä. Se minun jatkuva toive saada erityisesti lähimmäiseni minua ymmärtämään alkaa hiipua. Ei sillä ettei se enää minua kiinnostaisi, vaan ehkä minun ei tarvitse saada kaikkia ymmärtämään. Mutta yritän jokaisen tällaisen hämmentävän tilanteen jälkeen miettiä, tekisinkö itse vastaavassa tilanteessa noin? Enkö minä haluaisi ymmärtää jos läheisen käytös vaikuttaa kummalta? 

Masennus jos mikä on suuri mysteeri, edelleen. Sen sairastaminen on kuin liittyisi salaseuraan, jossa vain ne harvat ja valitut saavat sen kiemuroista kuulla. Vaikka masennus ja erilaiset muut psyykkiset sairaudet elävät lehtien sivuilla ja otsikoissa, on se edelleen tavoittamattomissa muilta kuin sitä sairastavilta tai sitä hoitavilta. Sen ymmärtämiseen tosin menee masentuneella itselläänkin kuukausia, jos ei enemmänkin. Eipä siis ihme, ettei sitä viereltäkään voi ymmärtää niin hyvin. 

Toivoisinpa kuitenkin, ettei masentuneen ajatuksen juoksusta tehtäisi päätöksiä. Eikä ainakaan sinne huonompaan suuntaan. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, millaisen taistelun kukin meistä on milloinkin juuri käynyt oman mielensä ja sairautensa kanssa. Ehkä juuri on voitettu tärkeä erä ja elämä voittaa taas. Siinähän on syytä enemmänkin iloon! Niin, ja kuka estää kuitenkaan kysymästä?

Masentunut lähellä

Kerran googlaamalla selvisi, että netissä on aika paljonkin erilaisia ohjeita masentuneen kohtaamiseen. Vielä tänäkin päivänä masennuksesta tiedetään kovin vähän. Tai toki asiantuntijoilla siitä on paljonkin tietoa, mutta monesti törmää erilaisiin ennakkoluuloihin ja stereotypioihin. Ei siis ole ollenkaan huono juttu, että näitä neuvoja tasaisesti julkaistaan, silloin me sairastelijat pääsemme vähemmällä. 

Tällä kertaa satuin törmäämään netissä Kodin Kuvalehden artikkeliin masennuksesta, otsikko kertookin mistä on kyse: 8 tärkeintä neuvoa: Auta masentunutta oikein. Minusta teksti oli niin hyvä, että laitanpa siitä otteita myös tänne blogiin. Seassa on muutama oma kommentti ja ajatus. 

"Pysy lähellä. Älä pakene masentuneen luota, vaikka välillä tekisi mieli. Jos et tiedä, mitä sanoisit, älä sano mitään. Halaa vaikka. Hiljainen hyväksyntä auttaa."

Ehkä sitä on tullut itsekin mietittyä, kuinka kiusallisia hetkiä toiset kokevat lähelläni. Aiheutanko kenties sääliä tai epäilyjä, tulisiko minun itse sanoa jotain vai pitäisikö olla kuin ei mitään? Mutta totta on, etten kaipaa muuta kuin läsnäoloa. En ainakaan sääliä, vaan sitä normaalia yhteydenpitoa ja niin normaalia elämää kuin mahdollista. 

"Älä kannusta ryhdistäytymään. Masentunut kuulee kannustuksen vaatimuksena ja näkee sinut ihmisenä, joka ei ymmärrä häntä lainkaan. Varo ihan erityisesti lausetta ”Tartu itseäsi niskasta kiinni”. Masentunut pystyy hädin tuskin tarttumaan vesilasiin."

Yhä edelleen masennus koetaan heikkoutena. Siihen olen syyllistynyt itsekin kun en ole pitänyt itseäni riittävän vahvana selvitäkseni ehjänä tässä maailmassa. Mutta hoputtaminen on saanut vain ahdistumaan entisestään. Jos voisi, sitä olisi terve ja kiinni normaalissa elämässä, mutta jostain syystä olen sairastunut ja tämä tie minun on kuljettava. 

Ajan mittaan olen kuitenkin ymmärtänyt itsekin, ettei kyse ole henkisistä vahvuudesta tai heikkoudesta, kyse on sairaudesta. Monet, monet kerrat olen sanonut, kuinka paljon helpompaa olisi kun jalka olisi paketissa tai sairastaisin jotain jonka muutkin voisivat nähdä. Silloin omaa jaksamistaan tai itseään ylipäätään ei tarvitsisi selitellä. Ei tarvitsisi puolustautua. 

Niin hassulta kuin se voi kuulostaakin, minulle parhaimpia hetkiä on olleet ne, kun vaikkapa mieheni on halunnut tietää tarkemmin päivästäni. Silloin kun en ole juuri pystynyt kuin istumaan sohvalla koko päivän, on mieheni saattanut kysyä miltä minusta on tuntunut. Hän halusi päästä vielä syvemmälle masentuneen mieleen, jotta ymmärtäisi. 

"Älä vähättele. Muista, että masennus on sairaus, ei väsymystä tai alakuloa. Masentunutta ei auta yhtään tietää, että on sitä ennenkin jaksettu ja välillä kaikilla on rankkaa. Masentunut ei haluaisi olla masentunut."

Aamen tälle! Matkan varrella olen kuullut mietintää siitä, kuinkahan aikanaan on ihmiset jaksaneetkaan kun ovat kuitenkin sodassakin olleet.. Sanottiin minulle sekin, että kyllä nuoren on töitä jaksettava tehdä.... Olen kuullut myös, että oloni varmasti paranee kun kevät saapuu ja aurinko alkaa paistamaan taas enemmän..... Voin kertoa, ettei yksikään näistä mietinnöistä ole vienyt toipumistani eteenpäin. 

"Kysy ja kuuntele. On mahtavaa, jos saat masentuneen puhumaan. On mahtavaa, jos maltat itse kuunnella."

Vaikka itse en kaipaa asioiden vellomista, tekee hyvää kun joku haluaa kuulla asiani. Se tunne, että voin sanoa kokemuksiani ja kokea olevani silti samalla viivalla kuin toiset, on todella hyvä. 

"Masentunut kaipaa enemmän kuuntelijaa kuin neuvojaa."

Aika alussa omaa sairauslomaa selvisi, että masennuksesta toipuminen ja sen hoitaminen ottaa oman aikansa. Toipumista ei paljoa voi nopeuttaa, muuten kuin noudattamalla lääkäreiden ja muiden hoitavien tahojen neuvoja. 

"Lakkaa sanomasta, miten paljon hyvää on. Masentunut tietää, että hänen elämässään on myös hyviä asioita, mutta hän ei saa niistä hyvää oloa. Masennus on sairaus, joka vie elämänhalun ja -ilon. Hyvien asioiden luetteleminen ei saa masentunutta tuntemaan iloa vaan yksinäisyyttä ja arvottomuutta: Taaskaan minua ei ymmärretä, en saisi tuntea näin."

Niin. Esimerkiksi luontoon on patistettu kerta toisensa jälkeen. Olen sinne mennytkin, mutta se ei vain tunnu miltään, ei hyvältä eikä huonolta. Järki kertoo, että olen saanut raitista ilmaa ja muutama kalori on palanut, mutta siihen se jää. Enkä sille vain voi mitään. 

Aina löytyy joku, jonka asiat ovat huonommin, mutta kukaan (ainakin väitän niin) ei kykene kokemaan elämäänsä toisin sen kuullessaan. Masentuneen aivoissakin on tapahtunut muutoksia, joten sormien napsauttaminen ei vain tepsi. 

"Muistuta, että masennus ei ole oma vika. Muista se myös itse. Kuka vain voi sairastua masennukseen. Masentuneella ei ole mitään syytä tuntea itsensä epäonnistuneeksi tai arvottomaksi."

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Mielenterveysongelmat ovat tänä päivänä aikamoinen pommi ja niistä tietäminen on mielestäni tärkeää. Siksipä itsekin jaan tietoa mielelläni eteenpäin. Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä.

Muista nauttia!

Niin, muutaman kerran olen sairauslomani aikana kuullut tuon. Ensimmäisen kerran työkaverini kehotti minua nauttimaan vapaasta kun piipahdin töissä sairauslomani alussa. En osannut sanoa tuohon mitään. Viiemeisin kerta oli hiljattain kun sain viestin tuttavalta. Hän kysyi siinä, että olenko nyt "nauttinut" olostani. Nauttinut? Mistä?? 

Ymmärrän hyvin, että masentunut on yksi niistä vaikeimmista kohdattavista. On varmasti vaikea keksiä hyvää sanottavaa tai kannustaa oikein. Mutta toisaalta, mitään ei tarvitse sanoa. Se on monessa tilanteessa melkein parempikin kuin ajattelematon kommentti. Ja nimenomaan ajattelematonta se minusta onkin, että masentuneen kehotetaan nauttimaan. 

Välillä huvittuneenakin olen miettinyt, että mistä tarkalleen minun kuuluisi nauttia nyt. Uupumuksesta ja siitä, etten jaksa tehdä juuri mitään? Siitä että joskus suihkussa käynninkin siirrän seuraavaan päivään vain koska en kykene menemään suihkuun? Voisinko nauttia vaikeudesta hengittää tai kun tunnen sydämen sekoilevan rytmin? Ehkä jatkuva päänsärky voisi olla aihe nautintoon? Tai kun muistini pätkii ja tunnen itseni välillä idiootiksi haahuillessani vaikkapa kaupassa etsimässä jotain, jonka jo unohdin?

Elämä masentuneena ei ole nauttimista. Toisaalta, eipä masentunut kykenekään nauttimaan asioista kuten terveenä. Minusta se on kuitenkin paljon, jos jonain päivänä ei tunnu niin pahalta. Sellainen päivä, jolloin ei olekaan fyysisiä oireita, on oikeastaan tosi hyvä päivä. Silloin ei haittaa vaikka henkisesti olisikin aika loppu.

Elämästä ei ehkä pysty nyt nauttimaan, mutta minun kohdallani se ei onneksi tarkoita sitä, että ajatukset olisivat vain negatiivisia. Mielestäni olen kyennyt näkemään sen valoisan puolen monessakin tilanteessa, mutta silti en nauti. Valitettavasti. Eikä se ole oma päätökseni. 

Monesti olen kuullut myös sen, ettei ajattelemattomia kommenteja kannata kuunnella tai ettei niitä kannata ottaa tosissaan. Totta varmaan. Sen ensimmäisen ja toisenkin pystyy kyllä nielemään, mutta seuraavissa alkaa tekemään jo tiukkaa. Nyt huomaan, että pinnani kiristyy aika nopeastikin jos minua neuvotaan mitä voisin tehdä että voisin paremmin. En enää jaksa kuunnella ohjeita ja neuvoja, vaikka tiedän niiden tarkoittavan hyvää. 

Mutta luulisi, että joku vastuu on kommentin sanojallakin. Aivan kuin masentunut ei itse tietäisi peruskeinoja parantaa oloa. Ihan kuin minullekin olisi uusi tieto se, että raitis ilma auttaa, luonnossa kannattaa viettää aikaa ja että on hyvä ottaa ihan rennosti. 

Googlettelin huvikseni ja löysinkin paljon juttuja siitä, mitä ei kannata masentuneelle sanoa. Niitä on näköjään ollut eri lehdissäkin. Luulisi siis tiedon olevan helposti käsillä, jos haluaa tietää kuinka auttaa. Mutta silti niitä sammakoita pompsahtaa tämän tästä. No, ehkä oma lyhentynyt pinna alkaa näkyä. Ehkä sanojat oppivat, vaikka kantapään kautta sitten, ettei kaikkea mieleen tulevaa kannata sanoa ääneen. Välittää voi kuitenkin vain olemalla elämässä, sanomatta sanaakaan.