Tänään pitkästä aikaa olemme mieheni kanssa menossa kaupungin järjestämään kriisikeskukseen juttelemaan. Kävimme aiemmin keväällä siellä neljä kertaa ja nyt viimeinen viides kerta on jäljellä. Ongelmamme, toisin sanoen mieheni suku, ei ole muuttunut, mutta meidän tiimi on vahvistunut. Onneksi! Mutta itse otan, siinä sivussa miehenikin, kaiken tarjolla olevan avun vastaan.
En tiedä mitä seuraa tämän viimeisen käynnin jälkeen. Tarvittaessa mietitään jatkoa jollain tapaa ja toisaalta toivoisin, että sellaista meille tarjotaan. Asiat, joiden kanssa painiskelemme, ovat kuitenkin sen verran suuria, ettei aina se oma pieni pää riitä niiden kanssa painiskelemaan. Jotenkin meistä molemmista on tullut vieraita tutuissa piireissä ja ulkopuolisia omiemme keskellä. Muutenkin kuin negatiivisessa mielessä. Meillä on toisemme ja se tuntuu nyt tärkeämmältä kuin koskaan.
Tulevaisuudessa on siis pitkästä aikaa jotain mitä odottaa. Myös omassa prosessissani selvitä masennuksesta takaisin terveiden kirjaan ja työelämään. Viime viikon käynti sosiaalialan asiantuntijan luona toi konkretiaa suunnitelmiin. Juuri kun olin päättänyt, että vaihdan alaani ja aloitan täysin uuden sivun elämässäni, onkin ainoa järkevä minun kohdallani työkokeilu omalla alallani.
Paluu takaisin samoihin tehtäviin ei tunnu hyvältä, mutta ymmärrän että tämäkin on kokeiltava. Työeläkevakuutusyhtiö on mukana sitten helpommin uudelleenkouluttautumisessa jos nähdään ensin, kuinka omassa ammatissani sujuu. Onneksi minun ei kuitenkaan tarvitse palata samaan toimipisteeseen, sen tyrmäsi aika voimakkaasti myös tämä asiantuntija. Yritämme löytää tarpeeksi erilaista työnkuvaa ammattini puitteissa ja se kuulostaa minulle jo paljon helpommalta askeleelta.
Jos sitten käy niin, että työkokeilu epäonnistuu, alkaa mietintä siitä täysin uudesta sivusta elämässä. Silloin joudun enemmän pyörittämään mielessä sitä, että mikä minusta sitten isona oikein tulisikaan. Sitä miettiessä olen nyt saanut ainakin vain suuren ahdistuksen aikaiseksi. Liekö syynä masennus, kun en saa otetta mistään ajatuksesta tai vaihtoehdosta. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat liian kaukaisilta, että voisin saada niistä kiinni. Mutta nyt voin hetkeksi keskittyä työkokeiluun ja siihen, kuinka se sitten syksyllä menee.
Vaikka työelämään odotan pääsevänikin, huomaan jännittäväni tulevaa. Kodista on tullut se oma turvallinen linnake, jonka seinien sisäpuolella on hyvä olla. Uskaltaudun ulos, mutta olen mielelläni täällä koiriemme kanssa. Toisaalta muistikuvat työelämästä eivät ole kovin ruusuisia. Parhaiten muistan sen ajan ennen sairauslomaa. Silloin ne seinät alkoivat kaatua päälle ja olisin vaikka ennemmin kuollut kuin herännyt uuteen työpäivään.
Tiedän useamman joka nauttii työstään. Välillä mietin, mikä silloin on vialla. Onko oma elämä muuten huonoa jos töissä on mukavaa? Mutta onhan minullakin ollut niitä aikoja kun töihin lähtö ei tuntunut pahalta. Saatoin joskus jopa jäädä rupattelemaan työkavereiden kanssa vaikka työaika oli jo päättynyt. Ei ollut kiirettä pois eikä työ tuntunut niin pahalta. Voinkohan tulevaisuudessa löytää jotain samankaltaista? Voisiko työelämä olla vaikka vain neutraali, ei kamala mutta ei hyväkään paikka? Sen taitaa aika näyttää.
Lääkkeen annoksen pienentäminen on osoittautunut hyväksi. Pää on edelleen selvemmän tuntuinen nyt kuin ennen ja vieroitusoireitakaan ei enää ole niin paljoa. Toisaalta, jostain syystä pienikin viive lääkkeen ottamisessa saa aikaan vieroitusoireet ja paljon voimakkaampana kuin isomman annostuksen kanssa. Eilen päivällä viimeksi huomasin oireista, etten aamulla ollut lääkettä ottanutkaan. Aiemmin oireet tulivat vasta illalla tai seuraavana päivänä.
Mutta pitkästä, pitkästä aikaa voin huomata pieniä askelia eteenpäin. Jotain tapahtuu ja on jotain mitä odottaa. Se on yllättävän iso asia nyt kun elämä muuten tuntuu lähes pysähtyneen tänne kotiin. Pessimisti ei pety ja siksi en uskalla iloita näistä liikoja. Voihan se olla, että huomenna matto katoaa taas jalkojen alta. Mutta kun kirjoitan tämän ylös, voin ainakin joskus lukea että on oikeasti jotain tapahtunut. Ja nimenomaan siihen parempaan suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti