Se ensimmäinen kesäkuukausi alkoi, vaikka sää ei tänään kovin kesäinen ole ollutkaan. Jopa myrskyisä tuuli, sade ja viileys sopisivat ennemmin vaikka syksyyn. Mutta eipä se harvinaista ole, että tähän aikaan vielä saa kesäkelejä odotella. Vielä kun ne parhaimmat on monesti ollut siellä loppukesästä.
Mutta aiemmin pohdiskelemani naapurustoasiakin vielä mietityttää. Jollain lailla sitä vahvuutta löytyy siihen, että meilläkin on oikeus olla ja elää. Eikä meidän tarvitse aina olla niitä, jotka mukautuu ja nielee vain kun muut niin ajattelevat. Toisaalta, kyllä se mieli välillä matelee kun mietin, että tällaistakin sitten piti tulla. Minun kaltaiselle, joka aina haluaisi olla hyvissä väleissä kaikkien kanssa, on nämä tilanteet aina tosi inhottavia. Mutta tästä mennään eteenpäin, tavalla tai toisella.
Toisaalta tähän väliin on mukava kertoa jotain hyvääkin täältä sairastuvalta :) Viime torstain psykiatrikäynnin jälkeen päädyimme laskemaan lääkeannostani. Lääkäri ei ollut aivan innokas kokeilemaan tätä, koska masennusoireistoa vielä on. Minä puolestaan olin jo aivan kyllästynyt paikallaan junnaavaan olooni, joten yksissätuumin päätettiin kokeilla. Tosin lupasin nostaa annokseni takaisin entiseen jos vointini huononee.
Cymbaltaa olin käyttänyt 60 mg annoksella ja nyt se on minimissä, 30 mg:ssa. Olo on itseasiassa jollain tapaa kevyempi. Ja vaikka tänään on ollut taas sairastelupäivä, on pää kuitenkin selvemmän tuntuinen. Enää en ole samanlaisessa pöhnässä kuin tässä aiemmin. Se tuntuu hyvältä! Jo tämä pieni hetki, jolloin en kulje siinä tasaisessa sumussa, on valon syttyminen sinne tunnelin päähän.
Tästä on hyvä aloittaa kesä ja katsoa mitä tuleva tuo tullessaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti