Leikkiä Nukkumatin kanssa ja rahahuolia

Tällä viikolla Nukkumatilla on ehkä ollut tylsää, joten olemme yhdessä leikkineet piilosta. Minä etsin ja Nukkumatti on piilossa. Välillä olen onnistunut tämän hepun löytämään, mutta pian hän on taas kadoksissa. Toisin sanoen, unettomuus on palannut. 

Kerroinkin aiemmin, että olen käynnyt kierroksilla. Olen häärännyt kotona enemmän kuin pitkiin aikoihin ja ruoskinut itseäni jatkamaan. Jopa illalla (tai yöllä) kun en saa heti unen päästä kiinni, mietin josko menisin kuitenkin jatkamaan vielä. Käyn ilmeisesti kierroksilla myös öisin. Näen enemmän unia ja heräilen pitkin yötä. Unta on vaikea saada, mutta nukun kuitenkin jonkin verran. 

Yhdesti nukkumaan mennessä katsoin kelloa 2:22, joka jäi hyvin mieleeni. Viime yönä pyöriessä sängyssä, vilkaisin kelloa, se näytti 3:33. Nukkumatilla on ilmeisesti hauskaa. No, katsoin minä kelloa toisenkin kerran, mutta silloin ei ollut näin hyvin mieleen jäävää aikaa. 

Aamulla unta riitti enemmän. Olen yrittänyt pitää päivärytmin jokseenkin järkevänä ja olen herännyt viimeistään yhdeksältä. Herätysvalo on varmistanut että herään silloin, jos en ole sitten jo aiemmin heräillyt itsekseni tai kun mieheni lähtee töihin. Tänä aamuna laitoin herätyksen pois, koska halusin vain nukkua. Niinpä unta riitti puoli yhteentoista. Silloinkin heräsin siihen, että sade rummutti ikkunaa. Mikähän kumma siinä on, että aamulla on helpompi nukkua kuin illalla? Onko se väsytystaistelun tulosta kun yön pyörimisen ja heräilyn jälkeen lopulta uupuu laittamaan vastaan?

Mitä enemmän on stressiä, sen enemmän on myös unia. Välillä unet ovat todella omituisia ja järjettömiä. Viime öinen ei ollut sieltä omituisemmasta päästä, mutta outo kuitenkin. 

Olin opiskelemassa ja menossa luennolta ruokalaan. Olin uudessa paikassa ja yritin seurata omaa ryhmääni. Jotenkin onnistuin hukkaamaan heidät ja näin enää jonkun tutun ruokaa odottavien ihmisten keskellä. 

Ruoka mukanani istahdin ensimmäiseen pöytään, jossa istui joku tutun näköinen. Kaikki muut olivatkin kuitenkin jo syöneet ja alkoivat lähteä pois. Söin jotain ja yritin taas pysytellä muiden mukana. Jäin taas matkasta. Lähdin yksin kävelemään jonnekin toiseen paikkaan, kotiin tai toiseen yksikköön. Matkalla huomasin, että olen jättänyt laukkuni ruokalaan. Matka on pitkä, mutta käännyn takaisin. Laukkukin löytyy ja matka alkaa uudestaan. 

Ihmiset opiskeluryhmässäni olivat Emmerdale-sarjasta ja heidän mukana yritin pysyä. Tässä lisää töitä valkotakkisille! Seuraan kyllä kyseistä sarjaa, lähinnä saadakseni kerran päivässä sen tunnin ajaksi jotain muuta ajateltavaa. Samalla kun hörpin aamukahvit, on ollut kiva vain istua ja katsella hömppää. Mutta ei ollut ensimmäinen kerta kun nämä hahmot päätyvät uniini. Olisi mukava kuulla, mitä tämä mieleni koukeroista kertoo! 

Ainakin voin lohduttautua, että olenahn minä avohoidossa :) Ehkä sen piikkiin on hyvä laittaa oudot unet ja muutenkin oikkuileva mieli. Unettomuuteen voin itse arvailla syitä viimeaikaisista tapahtumista. Miehen suvun ahdistelu ja taistelu kuntoutustuesta ovat tainneet tehdä tehtävänsä vointiini. Vaikka pääpiirteittäin jaksan enemmän, on oireilua kuitenkin. Aikaisemmin ahdisti henkeä ja rytmihäiriöitäkin oli. Enää ei ole niitä ollut, mutta nyt sen lisäksi että käyn kierroksilla päivät ja häärään vimmalla, nukun levottomasti ja näen noita kahjoja unia. 

Onneksi kaikki asiat eivät kuitenkaan tapahdu samana päivänä. Nyt alkaa nimettömien kirjeiden aiheuttama ahdistus laantua. Eilen kuitenkin sain postia koskien kuntoutustukihakemustani. Sitä on yritetty heinäkuusta asti saada. Nyt eläkevakuutusyhtiö ilmoitti saaneensa käsiteltäväksi lääkärin lausunnon, muttei näe sen muuttavan aiempaa päätöstä. Vointini katsotaan sen mukaan jopa parantuneen entisestä. Työttömyyspäivärahan saantikin on viivästynyt ja odottelen nyt neljättä kuukautta rahaa jostain. Onneksi tuli veronpalautukset! Niillä pärjätään taas muutama viikko...