Täällä taas!

Johonkin se aika taas on hurahtanut.. en huomannutkaan, että viimeisestä kerrasta on vierähtänyt jo pari viikkoa! No täällä sitä ollaan, hengissä vielä tiukasta dieetistä huolimatta! :)

Ensimmäinen viikko uudella ruokavaliolla meni yllättävän hyvin. Yllätin itsenikin, ettei mieleni oikeastaan tehnyt mieli mitään herkkuja ja kaupassa karkkihyllynkin ohitin ilman kiusausten kanssa painiskelua. Seuraava viikko olikin jo sitten haastavampi ja taisi olla keskiviikko kun retkahdin... Korvasin päiväruokani helposti naposteltavilla suupaloilla ja muutamalla virpojille ostetuilla namilla. 

No, vaikka retkahdus tapahtuikin, en soimannut itseäni suuremmin. Vähän vain. Tarkoitus olikin, että olen mukana dieetissä omien voimieni ja kykyjeni mukaan. Ja oli ilo huomata, ettei tällä kertaa herkkujen määrä ollut lähelläkään entistä. Pieni määrä riitti ja siitäkin meinasi vähän pukata huonoa oloa. 

Tämä pääsiäisen aika olikin sitten toinen juttunsa. Nyt on tullut maistettua niin suklaata kuin mämmiäkin, mutta niitäkin kohtuudella. Ja mitä olen kirjaillut syömisiäni, niin kertaakaan ei onneksi ole mennyt kalorimäärät yli. Jossain määrin siis mukana ollaan näistä poikkeuksista huolimatta. Mutta tylsintä kaikista on se, kuinka hidasta muutos kuitenkin on. 

Tarkoitus on tietenkin päästä fiksulla tahdilla takaisin niihin mittoihin, joissa olin, mutta silti nyt olisi kiva nähdä suurempiakin muutoksia. Läskit ne vain höllyy ja lyllyy matkassa vaikka reippaana tyttönä olen pitänyt näistä tarkoin suunnitelluista suupaloista kiinni. No, malttia kai tässäkin kysytään, niinkuin kaikessa! 

Mutta mietinpä vain, kuinka epäreilua tämä kaikki on! En ole törmännyt vielä siihen, että kokisin yhtä suurta himoa terveysruokaan kuin vaikkapa herkulliseen pitsaan, joka aina on ollut yksi suurista kiusauksistani. Suklaata himoitsen tälläkin hetkellä, mutta porkkanat kaapissa eivät huuda yhtä lujaa minua. Mikä siinä onkaan, että kaikki terveydelle haitallinen tai lihottava onkin niin hyvää, mutta vaikka parsakaalin puputtaminen tuntuu enemmänkin rangaistukselta? 

Enpä siis toisaalta ihmettele, että vaikeampi ongelma on liikalihavuus kuin -laihuus. Herkkuja on monen moisia, vaikka myönnän kyllä, että esimerkiksi herkullinen salaatti currylla maustetun kanan kanssa on todella hyvää sekin. 

No, pyyhkäisempä kuolan suupielestä ja menen pilkkomaan taas päivän kasviksia kulhoon. Tänään tosin lihana on lampaanlihaa (hyvin vähärasvaista sekin), joten vaihtelua tähän dieettiin tälä kertaa! :)

Mukavaa toista pääsiäispäivää sinne ruutujen toiselle puolelle!

Nyt mennään eikä meinata...

Olen luonteeltani aika utelias, avoin uusille asioille ja helppo uhri yllytyksille. Tuohon kun lisää vielä pienen ripauksen kilpailuviettiä, on yllytyshulluus hyvin paketissa. Ja nyt taas mennään kohti tuntematonta, vaativa persoonallisuus tietenkin piiskurina!

Viimeksi kirjoitinkin jumittavasta ongelmastani, niistä kroppaani kertyneistä läskeistä. No, nyt siskoni innoittamana, päätin antaa niille häädön ja otin osaa Fitfarmin kuuden viikon superdieettiin. Se alkaa tänään ja se kestää kokonaiset kuusi viikkoa. Sen aikana on mahdollista tipauttaa jopa 10 kiloa. Kuulostaa houkuttelevalta, varsinkin kun kesä lähestyy ja minä taivastelen makkaroita, joita löytyy aivan uusista paikoista kehoani. 

Mutta olen itseasiassa aika peloissani... Nyt vasta todella ymmärrän, että kuulun lohtusyöppöihin ja olen heti päätöksen (ja maksun) jälkeen miettinyt kaikki herkut läpi, joihin ei ole asiaa koskea seuraavien viikkojen aikana. Voin napsia päivän tarvittavat kalorit suklaalla ja muulla herkulla ja jättää terveellisen ruuan pois. Toisaalta se ruuan tekeminen kun on ollut aikamoinen haaste koko sairausloman aikana, niin nyt sitä sitten pitäisi pystyä tekemään.. hui!

Pelottavaa on myös tietyn rytmin ja ohjelman seuraaminen. Tämä on ensimmäinen kerta sairauslomallani kun olen jossain määrin tällaiseen sitoutunut. Aamuheräämiset on jo ajoittunut hyvin klo 8-9 välille, mutta muuten päivä on mennyt hyvin vaihtelevalla rytmillä. Syön kun jaksan tai kun nälkä on tarpeeksi kova. Nyt olisi tarkoitus pitää ruokailussa rytmiä ja syödä vain tarkkaan laaditun ohjelman mukaan. 

Toisaalta suurena motivaationa on painonpudotus. Olen tuskastellut tässä jo viikkoja ja kuukausia läskieni kanssa ja sillä on ollut hurja vaikutus itsetuntooni ja mielialaani. Voi siis olla mahdollista, että tämän jälkeen voisin paremmin myös henkisesti. Niin ainakin toivon! Ja toisaalta, nyt kun joku kertoo, mitä milloinkin syön, on yksi ongelma vähemmän. Ruuan keksiminen kullekin päivälle on nimittäin aikamoista kun nämä voimavarat ovat mitä ovat. Ruokapuolen hoitaminen on ollut ahdistavaa kaikkinensa, joten hyvällä tuurilla tämä projekti helpottaa myös sitä. 

Tämä aamu meni vielä perinteisellä aamupalalla, maustamattomalla jogurtilla ja myslillä, koska vielä en ole täydentänyt kaappiani tarvittavilla ruuilla. Tänään on tarkoitus tehdä ostokset minulle ja miehelleni (joka minua tukeakseen lähtee myös mukaan!) ja sitten show alkakoon! 

Superdieetti alkaa kovin inhottavalla tavalla, nimittäin itsensä kuvaamisella alusvaatteisillaan. Etoo jo valmiiksi nähdä itsensä kaikkine kiloineen edestä, sivulta ja takaa.. Mutta toivon, että jonkin ajan päästä voin verrata peilikuvaa kuviin ja hymyillä saavutuksille. 

Nyt siis vain peukut kohti taivasta ja menoksi!

Jumittava ongelma

Aiemmin ongelmani oli paisuva. Se suureni pikkuhiljaa kunnes oma pinnani alkoi kiristyä tarpeeksi ja pyysin jo lääkäriltäni apua. Nyt tämä ongelmani on jämähtänyt paikalleen. Se  piinaa liikkumatta minnekään, nimittäin paino. Sanonnasta "Luota läskiin, se ei jätä hyvinä eikä pahoina päivinä" on tullut liiankin totta elämässäni. 

Paino nousi vuoden sairauslomalla ollessa yli kymmenen kiloa. Nyt mittari on jäänyt näyttämään 13 kiloa enemmän kuin sairauslomalle jäädessäni ja olen vakavasti alkanut miettiä puntarin vaihtamista. Mutta epäilen, ettei ongelma poistu sillä, koska vaatteet kiristävät aivan samoin kuin syksyllä. Ja sitä kun ei enää ole parikymppinen, ei paino muutu ollenkaan niin helposti. Kovalla työllä onnistun saamaan puoli kiloa pudotettua, mutta sitten kun herkuttelen yhden kerran, on painoa tullut tuplasti sen verran takaisin. 

Kesän lähestyessä paino alkaa vaivata enemmän. Kun talvea kohti alkoi pukeutua peittävämmin ja peitellä makkaroitaan vaatekerrosten alle, alkaa nyt ahdistamaan ajatus taas paljastaa totuutta kun ei enää toppavaatteet sitä peitä alleen. Bikinikunnosta ei siis ole puhettakaan tämän sairastelun aikana, ainakaan minulla! 

Jotkut (minun näkökulmasta onnelliset) laihtuvat masennuksen aikana, mutta kuinka ollakaan, minun tuurilla vaikutus on ollut täysin päinvastainen. Luultavasti kiloja minuun sai kertymään Venlafaxin, jonka piti ennemminkin laskea painoa. Vain hyvin, hyvin harvoissa tapauksissa lääke saattoi sitä lisätä. En todellakaan koe olevani onnekas ollessani muuta kuin tyypillinen tapaus. 

Nyt Cymbaltan kanssa olen pysynyt samoissa kiloissa. Siinäkin yleinen haittavaikutus on painon lasku, mutta tämänkin lääkkeen kohdalla olen harvinaisempaa sorttia. Melko harvinaisena haittaoireena on painon nousu, mutta onneksi en enää ole kuin mäkeä alas vierivä lumipallo. 

Mutta mitä sitten tekee masentunut ihminen jota paino ahdistaa? Hän aikansa tsempattuaan avaa suklaalevyn, syö sen ja potee vielä suurempaa morkkista kuin ennen sitä! Paperi sujautetaan roskiksen pohjalle, ettei puoliso järjen äänenä kertoisi teon olleen mitä typerin. Erityisesti kun toiveissa olisi olla hoikempi. Kun konstit eivät tepsi, on luovuttaminen aina tosi lähellä. Kun salaattia on pureskellut aikansa, ottanut hölkkäaskelia ja jumpannut kotona puntarin muuttamatta lukemiaan, ei innostusta enää löydy ja sitä lohduttaa itseään herkulla. Fiksua!

Jospa suunnitelmat toteutuvat ja kesällä voisi alkaa purkaa lääkitystä! Odotan sitä, koska vaikkei kaikkiin haittaoireisiin kiinnitä läheskään aina huomiota, on niitä yllättävän paljon lääkkeessä kuin lääkkeessä.