Terapian tarpeessa

Tuon lauseen nähtyäni olenkin miettinyt, kuinka totta se onkaan. Se, että tulen joku päivä selviämään työelämässä, vaatii minulta nyt ponnistusta ja terapaa. Minun pitää oppia keinot joilla välttää uusi loppuun palaminen. Se, että tulen jatkossakin selviämään mieheni äidin kanssa, vaatii nyt töitä. Käyn terapiassa, jotta osaan käsitellä koko tunneskaalani ja pääsen asioiden yläpuolelle. 

Välillä tuo kaikki tuntuu ristiriitaiselta. Tuntuu toisaalta väärältä, että se olen minä joka käy kaksi kertaa viikossa keskustelemassa ja maksankin vielä siitä. Toisaalta taas koen olevani hyvinkin onnekas, että olen saanut mahdollisuudet työstää kaikkia matkan varrella tulleita asioita. 

Työelämä on tänä päivänä aika kaukana inhimillisestä. Meidän pitäisi olla koneita, joita saa nappia painamalla nopeuttamaan tahtia ja tuplaamaan tehokkuuttaan. Terapiaa tarvitsisi kaikista kipeimmin yritysjohtajat, jotta he tietäisivät kuinka työssä jaksettaisiin paremmin ja kuinka paljon tehokkuutta se toisikaan lisää. Pelkkä piiska ei auta. 

Omalla kohdallani olisi iso apu, jos siviilissä eniten unettomia öitä aiheuttaneet ihmiset voisi määrätä hoitoon. Esimerkiksi anopin osalta minulla on menossa terapiassa jo kolmas kierros sekä lisänä käynti kriisikeskuksessa yhdessä mieheni kanssa. Kuinka paljolta olisimme säästyneet, jos jo aikaa sitten anoppini olisi hakenut itselleen apua. 

Oloni on kaikesta huolimatta luottavainen ja ajattelen tämän kantavan koko loppuelämäni. Tiedän, että vaikeuksia on aivan varmasti tulossa elämässä jatkossakin, mutta tulen olemaan vahvempi ne kohtaamaan. En usko, että turhaa terapiaa onkaan. Vaikka joskus huonosti kohdellut taho jatkaakin elämäänsä niin kuin aina ennenkin ja muuttamatta tapojansa, on ainakin itse rakentanut terapian avulla itselleen paremman suojan väärin tekeviä kohtaan. 

Viime vuonna pankissa henkilökohtainen pankkineuvojamme kanssa tuli puheeksi sairauslomani ja työuupumus. Hän sanoikin, että meillä pitäisi olla tilanne sama kuin Amerikassa. Siellä ilmeisesti lähes jokaisella on oma terapeuttinsa ja ennemminkin outoa jos ei ole terapiassa käynyt. Niin pitäisi olla meillä täälläkin. 

Viesti kiusaajalle

Olen kirjoitellut aiemminkin anopistani, jonka kanssa välit ovat olleet koko matkan enemmän tai vähemmän kivikkoiset. Hänen temppunsa ovat satuttaneet kerta toisensa jälkeen. Viimeisimpien temppujensa jälkeen mieheni laittoi hänelle ajatuksiaan sähköpostitse. Sen jälkeen anoppi oli miehelleni soittanut ja tapansa mukaan jättänyt vastaamatta mieheni kysymyksiin. Puhelussa juteltiinkin niitä näitä, vaikka anoppi oli pyytänyt itselleen ymmärrystä, koska on huomannut olevansa sairas. Ehkäpä onkin, tai sitten vain hyvin ilkeä.

Olen käynyt läpi melkoisen tunnevuoristoradan viime kuukausien aikana. Ehkä viime vuosienkin. Ajatukset ovat olleet kovinkin ristiriitaiset. Koska kyseessä on mieheni äiti, olen yrittänyt kunnoittaa häntä viimeiseen asti. Olen ollut ystävällinen ja niellyt, vaikka sisälläni on kiehunut moneen otteeseen. Monta kertaa olen ajatellut, että jos kyseessä olisi joku toinen ihminen, olisin jo sanaisen arkkuni avannut. Mutta anoppia kohtaan olen halunnut välit pitää niin hyvinä kuin mahdollista. 

Ehkäpä on onni, ettei määräänsä enempää ihminen voi nielläkään. Ja nyt sairauslomalla ollessani se minun mittani on tullut vastaan, minunkin raja tuli viimein näkyviin. Siispä päätin kirjoittaa itsekin tälle ihmiselle, jonka ajattelu saa pelkästään näkemään punaista. En vain ymmärrä, miksi joku käyttäytyy noin huonosti ja tekee pahaa. 

Kirjoitin anopilleni mietteitäni viime aikaisista. Yritin pysyä asiallisen tiukkana, vaikka mieleni olisi tehnyt mieli haukkua ja huutaa sähköpostinkin kautta. Mieheni luki postin (voin kertoa, että se kyllä jännitti), mutta hän totesi, ettei se niin paha ollutkaan. Kuulema asiallisen tiukka. Hyvä niin, koska en halua loukata miestäni, vaikka hänen äitinsä kanssa onkin hankalaa. 

Alla katkelmia omasta viestistäni. Olen sitä muuttanut anonyymimmaksi sopivammaksi. 

"Kirjeet olivat minulle viimeinen pisara. Vaikka minä olisinkin sen kaiken inhon ja vihankin kohde, etkö oikeasti ajatellut tämän satuttavan poikaasi? Poikasi on omasta halustaan valinnut vierelleen minut. Silloin sinun on vain hyväksyttävä se ja kunnioitettava hänen toivettaan. Sinun ei tarvitse minua ymmärtää, jotta poikasi olisi onnellinen." 

"Olet jo kahdesti minullekin kasvotusten luvannut, että kysyt jos jotain huolta tulee mieleesi. Olet luvannut kysyä jos jotain et ymmärrä ja jos jotain haluat tietää. Yhtäkään tällaista kysymystä en ole kuullut, mutta paljon olet päätellyt mielessäsi."

"Ehkä olet halunnutkin nähdä minussa vain pahaa ja haluat hallita läheistesi elämää. En hyväksy tuomitsevaa tapaasi ja halua rikkoa sen sijaan, että olisit voinut olla se tuki ja apu meille. Olet aiheuttanut paljon pahaa, enkä vielä voi sanoa pystynkö antamaan sinulle anteeksi. Teen työtä sen eteen, mutta sen verran paljon olet vaikuttanut minunkin terveyteeni, etten enää anna sinun tehdä samaa." 

"Kerroin sinulle syksyllä -11 kasvotusten, että olin hakeutunut terapeutille, koska koin itseni neuvottomaksi sinun ja tyttäresi kanssa. Teidän käytös oli ollut jo silloin kauan aikaa loukkaavaa ja vaikka yritin kaikkeni, en onnistunut sitä muuttamaan. Tähän minun kotona oloonkin on teidän käytöksenne yhtenä syynä. Terapeuttini sanoin olen ollut vuosia henkisen väkivallan uhrina käytöksenne vuoksi. Olet siis tehnyt riittävästi pahaa minulle ja se riittää nyt. Tästä eteenpäin voit vain kantaa vastuusi teoistasi!"  

"Toivon poikasi vuoksi, että saat hyvän avun ja hoidon että joskus voisit hyvin ja tämä kaikki voisi joskus olla vain paha muisto. Aika näyttää tapahtuuko niin. Ennen kuin olet hoitanut itsesi kuntoon, meillä kahdella ei ole toisillemme paljoakaan puhuttavaa. Varmasti ymmärrät, että noiden loukkaustan jälkeen sinulla ei myöskään ole asiaa kotiini ennen kuin olet henkisesti kunnossa ja kykenet ajattelemaan järjellä eikä vain huolien/pelkojen(?) sekoittamalla mielellä."

Tänään appiukkoni soitti miehelleni. Viestini jälkeen ainoa huoli oli anopillani ollut, ettei poikansa häntä hylkää. Ei siis edelleenkään pienintä sanaa, jossa käytöstä pahoiteltaisiin tai että mitään väärää olisi edes tapahtunut. Eikö oikeasti minun tunteilla ole mitään väliä? No, itse en voi muuta kuin toivoa parasta äidin ja pojan väleille, omat keinoni on nyt käytetty. Mutta tuleepa mieleen äitinikin käyttämä sanonta niin makaa kuin petaa. Jos siis mieheni joskus luovuttaa ja katkaisee välit äitiinsä, niin on se kyllä melkein tilattua. Pitkä pinna on miehelläni ollut!

Katsotaan siis, mitä tulevaisuus tuo. Olen toisaalta vain surullinen siitä, että näinkin asioden piti mennä. Mutta miksi? Siksikö, että nyt kasvan vahvemmaksi? Onhan nämä tapahtumat onneksi vahvistaneet mieheni ja minun välejä, joten ehkä tämä on hinta siitä? Taivas tietää mitä kaikkea näidenkin takaa löytyy ja mikä kaiken tarkoitus on. Takki on nyt tyhjä kaikesta tästä. 

Kivun piinaama

Läppärin kello näyttää nyt tasan 3:50. Yö etenee tässä sohvalla unta odotellessa. Heräsin aamulla kurkkukipuun, joka on ollut seurana koko päivän. Silloin jo huomasin, että myös niskani on kipeä. Lapaluun vierestä kipu onkin päivän aikana säteillyt milloin päähän ja milloin käteen. Se ei kuitenkaan hellitä, ei millään konstilla...

Voltaren-tuubi alkaa olla jo lähes tyhjä ja kipulääkkeitä olen ottanut jo muutaman. Kauratyynyn olen lämmittänyt useaan otteeseen ja kokeilin myös linimenttivoidetta, kipeän paikan kevyttä hierontaa ja varovaista venyttelyä. Mutta ei, kipu ei hellitä edes hetkeksi. Kylmää en ole uskaltanut kokeilla, koska viime kerralla se vain pahensi kipua. Tämä on tähän asti pahin niska-hartiakipu, joka minulla on koskaan ollut, joten nyt en uskalla testata mitä kylmä tällä kertaa tekisi. 

Se hyvä puoli tässä on, etten ole koko päivänä niinkään kiinnittänyt huomiota kipeään kurkkuun tai menkkakipuihin. Tosin nyt alkaa kurkkukin kipeytyä entisestään, joten saan seuraavaksi koittaa lääkitä sitä. 

Nyt on vähän semmoinen olo, että kun yhdestä vaivasta pääsee niin toista on jo tulossa. No, eihän tässä vuosia tule aivan itsekseen. Toisaalta olen päässyt helpolla, koska töissä ollessa sairastin kaikki liikkeellä olevat taudit. Tämä flunssa on ensimmäinen reiluun vuoteen ja se on minulta hurjan hyvin! En edes muista milloin olen näin kauan ollut erossa flunssapöpöistä.

Kaaduin toissapäivänä pakkaslumen peittämällä jäätiköllä. Täräytin pääni ja samalla venäytin ainakin kaulani lihaksia. Ne olivat ainakin eilen kipeät jopa puhuessa. Sitä en tiedä mahtoiko jotain semmoistakin sattua, joka voisi nyt olla niskaoireiden takana. Mutta olipa miten oli, kipeä se on ja tekee nukkumisesta tällä hetkellä erittäin vaikeaa,

Nyt alkaa uni voittamaan ja kokeilen josko vaikka tänä yönä hetkeksi torkahtaisin. Ensin nappaan vain kurkkuun jotain kipua lieventämään ja sen jälkeen kokeilen jos niskakin alkaa hellittää.