Enpä olisi itsekään uskonut, kuinka monioireinen sairaus masennus on. Sen lisäksi, että on veto pois, unohtelen asioita, nukun välillä huonommin, kärsin hengenahdistuksesta tai rytmihäiriöistä (listaa voisi jatkaa loputtomiin), on viime päivinä korostunut vielä yksi oire. Olen reilun vuoden sairauslomalla paisunut kuin pullataikina!
Jo keväällä otin lääkäreiden kanssa puheeksi pikkuhiljaa kertyneet kilot. Silloin se jäi kuitenkin muiden oireiden varjoon eikä sen syytä sen kummemmin mietitty. Loppukesällä alkoi pinna jo kiristymään ja sanoin lääkäreille, etten enää kestä kohoavaa painoani. Silloin käytössä ollut Venlafaxin vaihdettiin Cymbaltaan. Ainoa syy, jonka itse olin keksinyt painon nousuun, oli juurikin lääkitys.
Toki kiloja kertyy huomaamatta muistakin syistä. En liiku nyt niin paljon kuin ennen ja olen joskus sortunut lohtusyömiseen. Mutta vaikka olen kokeillut kaikenmoisia keinoja laihduttaa (jopa paljon mainostettua nutraamista), ei paino muuttunut paria kiloa enempää.
Lääkkeen vaihto on tainnut tepsiä, koska painon nousu on pysähtynyt. Onneksi! Se on jämähtänyt näyttämään 12 kiloa enemmän kuin sairausloman alkupuolella. Ja sekös masentaa! Nyt ilmojen kylmetessä olen saanut siitä muistutusta kerta toisensa jälkeen. Siis sen jälkeen kun kesän sinnittelin keksien päälleni jotain makkarat peittävää.
Viime viikolla hain talvitakkeja esille ja kiireessä nappasin villakangastakin päälleni. Autossa jo tunsin, että hihat kiristävät, mutta en ehtinyt enää vaihtaa takkia. Kylmissäni kävellessäni sitten paljastui totuus, takki ei mennyt kiinni! Untuvatakkiani kokeilin eilen, se onneksi meni nipin napin kiinni. Näky vain ei ollut kovin kaunis.
Eilen lähdin naapurin kanssa lenkille. Kiire tuli taas, koska olen aika hidas. Nappasin toppahousut kaapista ja samalla muistin, että viime talvena ne meni juuri kiinni. Niinhän siinä sitten kävi, ettei ollut toivoakaan saada niitä kiinni nyt. Menivät sentään ylös asti! Aikaa ei ollut etsiä toisia paksumpia housuja, joten jätin sepaluksen auki, käänsin lipareet niin, ettei etumus olisi suurilla muhkuroilla, ja peitin pitkällä paidalla totuuden. Mutta kuinka noloa! Eikä ollut helppoa vaivihkaa nostella housuja kävellessä.
On siis tulossa mielenkiintoinen talvi. Nyt kun en saa mistään rahaa, on turha haaveilla uusista vaatteista. Toisaalta, enpä liian pienissä voi ihmisten ilmoille ainakaan mennä, joten taitaa olla pakko lähteä ostoksille. Veronpalautukset on onneksi tulossa (kiitos sen, että unohdin tehdä veroprosenttiin muutoksen kun jäin saikulle).
Jälleen kerran voin todeta, ettei masentuneella kovin paljoa syytä ole nautintoon. Osaan nauraa itselleni, enkä ilman huumoria olisi selvinnytkään. En näistä läskeistäkään. Ehkäpä yksi sanonta pitää paikkansa, että näin suurta persoonallisuutta ei vain voisi pakata pienenpään pakettiin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti