Viime viikko meni todella sairauslomalla ja tämä viikko tuntuu olevan samanlainen. Mielelläni vain lepäisin ja nukkuisinkin. Yleensä olen yrittänyt puuhastella edes vähän. Vaativa kun olen.
Pitkienkään unien jälkeen ei olo tunnu kovinkaan virkeältä. Siinä vaiheessa päivää kun on virkeimmillään, alkaa jo pimentymään... niin, syksy! Se niin pitkä ja pimeä jakso, jonka välillä tekisi mieli skipata. Ehkäpä käyn hakemassa ulkovarastosta kirkasvalolampun ja koitan sillä saada puhtia edes pysyä hereillä. Tai sitten vedän peiton korville ja vaivun talviunille.
Olen kuitenkin iloinen siitä, että mieheni lauantaisen uupumisen jälkeen hänen vointinsa on ollut paremman tuntuinen. Hän onneksi kävi maanantaina lääkärissä ja ymmärtää, että itsestään huolehtiminen on täkeää. Se on tärkeää erityisesti nyt kun minä sairastan. Hän totesikin, ettei halua sellaiseksi mitä minä olen. Jos siis en muuhun pysty tällä hetkellä, niin voin olla ainakin se varoittava esimerkki siitä, mitä seuraa kun uupuu liikaa ja sairastuu. Vielä meitä ei ole täällä kahta saikkulaista, toivottavasti ei koskaan olekaan.
Laskeskelemme rahoja ja mietimme jos meitä vaikka onnistaisi päästä hetkeksi pois. Lentää vaikka vain pariksi päiväksi jonnekin kauas arjesta. Se tekisi hyvää ja varsinkin nyt kun meitä on jo kaksi enemmän tai vähemmän uupunutta. Ensi viikolla ehkä mieheni pääsee pitämään viimeisen kesälomaviikkonsa, joten silloin ajallisesti se saattaisi onnistua.
Mutta se raha... Sanotaan, ettei raha tee onnelliseksi, mutta melkeinpä väitän ettei se aivan paikkaansa pidä. Kyllä se siihen ainakin paremmat mahdollisuudet antaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti