Täällä sitä porskutetaan. Tälle viikolle sain seuraa miehestäni, ei tosin sairausloman merkeissä vaan ansaitun vuosiloman. Siksi keskittyminen kirjoittamiseenkin on jäänyt. Mutta voinnin voisin sanovan olevan aika ok. Mieli on rauhallinen, alkuviikko on mennyt ihan mukavasti. Tänään seuraksi on tullut hengenahdistus, mutta uskon että se on seurausta reissuun lähdöstä.
Koti on se turvapaikka, josta lähtemisessä on oma kynnyksensä. Viihdyn omassa kodissani niin, etten itseasiassa edes kaipaa minnekään. Mutta onhan se välillä hyvä vaihtaa maisemaa. Sitä taas aikaa taas on linnoittautua kotiin.
Terapiassa olen saanut kannustusta poistua kotoa. Ihan hyvä, koska kynnyksestä voi kasvaa turhankin suuri. Ei sillä että pelkäisin, mutta en halua. Kotiin on helppo jäädä. Kotona ei tarvitse tsempata tai pitää yllä kulissia. Ei ole väliä edes sillä, miltä näytän. Reviirin pienenemisen voisi ehkä luulla ahdistavan, mutta sitä se ei toistaiseksi ole tehnyt.
Mutta nyt pakkaan reissulle. Odotan loppuviikkoa kun pääsen taas omaan sänkyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti