Työuupumus ei ole syntynyt itsekseen. Siihen on tarvittu muutakin kuin työn teko. Työ on se mihin uuvuin, mutta masennukseni on kehittynyt vuosien varrella. Eipä se yhdessä yössäkään ilmaannu. Ennen työpaikka oli se, jossa pääsin unohtamaan muut ongelmat. Siellä meni hyvin ja nautin. Sitten kun köysi alkoi kiristymään kaulalla työssäni, oli paketti jo aika valmis. Ei ollut enää paikkaa, jossa menisi hyvin.
Perintötekijöillä sanotaan olevan oma osansa masennukseen. Omalla kohdalla lisänsä toivat taistelu rakennusprojektissamme ja valitettavasti myös puolisoni suku, joka ei minua alkuun hyväksynyt. Taustalla sairastamisessani on myös vuosien takaista työpaikkakiusaamista. Olen ehkä onnistunut olemaan kynnysmatto vähän joka paikassa. Liian kiltti on usein kommentti, jota olen kuullut. Sitäpä kai, mutta tämän maksun jälkeen luulen olevani muuta. Askel eteenpäin sekin.
Syyt sairastamiselleni ovat yleisiä. Todella paljon kuulee kiireestä työpaikoilla ja stressistä, joka valvottaa tai vaikeuttaa elämää muuten. Niistä varmasti on moni kuullut ja moni on kokenutkin. Entä kuka ei olisi kuullut tarinaa, jossa toisen suku on käynyt hankalaksi? Entäpä oman perheen kiemuroista? Jep, tuttuja varmasti kaikille.
En tiedä valehtelenko itselleni kun yritän olla positiivinen kaikesta huolimatta. Yritän ajatella, että olen päässyt näinkin pitkälle ja kaiken tämän jälkeen olen vahvempi. Sitten olen saavuttanut jotain, jota ehkä esimerkiksi kiusaajani eivät ole. Toiveajattelua?
Julkisuudessa on ollut henkilöitä, jotka psyykkisen sairastamisen jälkeen ovat löytäneet uuden elämän. He ovat saavuttaneet jotain parempaa ja hymyilevät leveästi voittajina. Joskus epäilen, onko kyseessä kulissi vai onko se totta. Toivossa on kaiketi kuitenkin hyvä elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti