Tämän päivän viesti veti hiljaikseksi. Ystäväni on odottanut lasta, jonka oli tarkoitus syntyä kesän alussa. Tänään tuo pieni ihmisen alku ei jaksanutkaan ja elämä loppui ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa...
Ystävääni ja minua yhdistää yhteisen lapsuuden lisäksi lapsettomuus. Siksi olinkin niin onnellinen kuullessani, että pitkään toiveissa ollut perheenlisäys antoikin kuulla itsestään. Olen kuullut ihmisistä, jotka tällaisessa tilanteessa eivät siedä toisen onnea tai eivät voi olla lähellä lapsia, mutta onnekseni voin todeta etten itse kuulu heihin. Olisin niin suonut sen kaiken onnen ystävälleni, mutta sen aika ei ehkä ollut vielä. Toivon sydämestäni, että heidän toiveensa ja pitkä odotus palkittaisiin vielä!
Näinä hetkinä en voi kuin kummastella, kuinka monelle muulle lapsia tulee. Sellaisillekin tuosta noin joille niitä ei soisi, lapsen onnen ja turvallisuuden vuoksi. Samaiselta ystävältäni kuulin yhteisestä luokkakaveristamme, joka odottaa neljättä lastaan, eivätkä vanhemmatkaan lapset ole äitinsä hoteissa, koska äiti ei heistä kykene huolehtimaan. Kun voisi saada vastauksen siihen, miksi näin on...
Miksi joku lasta toivova ja sitä varmasti rakastava jää ilman, mutta samaan aikaan moni lapsi syntyy kärsimyksen keskelle? Miksi? Minulle on sanottu, ehkä lohdutuksenakin, että olisin hyvä äiti. En voi kuitenkaan tietää olisinko. Enkä tosin voi tietääkään, mitä se elämä pitäisi sisällään. Onko näin kuitenkin hyvä?
Kun kuolema kohtaa, ei ole sanoja, jotka lohduttaisivat. Tiedän ettei ystävääni auta voivottelu tai osanotot, ne eivät tuo menetettyä pienokaista takaisin. Hän kuitenkin tietää, että hänellä on tukijoukkoja, toivottavasti se lohduttaa edes vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti