Tietokoneen kello näyttää tasan 2:00. On yö ja pitkästä aikaa seuraan, kuinka öiset minuutit matelevat. Olen valvonut nyt tunnin, yrittäen välillä vain vetää peiton korville ja jatkaa unta, siinä onnistumatta. Nyt yritän löytää unihiekkani tekemällä muuta, vaikka tämän sinisen valon katselu ei taida siinä paljoa auttaa.
Unettomuus on tuttua. Siitä tuli liiankin tuttua viimeksi ennen joulua ja pahimmillaan se oli noin vuosi sitten. Noina kumpanakin hetkenä tilanne ei ollut kovin hyvä, alkuun masennus nosti päätään kunnolla ja vei vointini kaikin puolin huonoksi. Toisella kertaa anoppi ja hänen aiheuttamansa ongelmat olivat valvottamassa.
Nyt kuitenkin tilanne on eri. Nyt pitäis olla kaikki aika hyvällä mallilla. Tämän viikon psykiatrikäynnillä selvisi masennukseni lieventyneen (vihdoin!) ja diagnoosini muutettiin vaikeasta masennuksesta lievän ja keskivaikean välille. Vaativuudesta ei tällä kertaa ollut puhetta, mutta terapeuttini mietti aiemmin, saisinkohan enää tuota diagnoosia kun olin onnistuneesti sen kanssa tehnyt työtä ja saanut sitä kitkettyä pois. Lääkärikäynnillä oli puhetta ensi kertaa 1,5 vuoteen myös lääkityksen purkamisesta! Se tosin toteutetaan kun tilanne on tarpeeksi vakaa, mutta jo tuosta puhuminen sai minussa helpotuksen tunteen aikaiseksi. Lisäksi sain tiedon, että pitkän odottelun jälkeen, ansiosidonnainen päivärahahakemukseni on hyväksytty ja saan rahan tililleni jo torstaina, siis tänään!
Jännitin käyntiäni psykiatrilla, vaikka hänen kanssa asiat ovat hoituneet aina tosi hyvin. Hänelle minun ei ole koskaan tarvinnut selittää sen enempää oireitani tai ajatuksiani, hän on ymmärtänyt aina heti. On tuntunut, että hän lukee minua kuin avointa kirjaa, eikä vastaanotolle menon tsemppauskaan ole hämännyt. Psykiatri ymmärsi myös jännitykseni, sillä käytiinhän vastaanotolla läpi tilannettani ja tulevaa, joka yhä edelleen on pelkkää kysymysmerkkiä.
Lääkäri sanoikin tyytyväisen kuuloisena, että vointini vaikuttaa aika hyvältä siitäkin huolimatta, että meneillään on ollut paljon suuria asioita ja epävarmuutta niin toimeentulon kuin tulevaisuuteni osalta. Ja minun kaltaiselle ihmiselle, joka on rakentunut järjestykselle, leijuminen epävarmuudessa ei ole mitenkään suotuisa olotila. Voin siis ilmeisesti onnitella itseäni? Ehkä.
Mutta alanko nyt kärsiä unettomuudesta myös hyvien uutisten kohdalla? Pitääkö elämän olla tasaisen vaikeaa, jotta nukun? Onko hyvät uutiset niin harvinaisia, että käyn kierroksilla siksi? Vai mikä saa pääni täyteen ajatuksia juuri kun voisin hetkeksi huokaista? Joinko kenties iltapäiväkahvin liian myöhään?
Niin, ihmismieli on outo. Sen kiemurat ja temput ovat välillä tällaisen tavistallaajan selittämättömissä. Mutta ikuisena pessimistinä tai realistina osasin toisaalta odottaa jotain muutakin kuin hyvää. Viiemiset 2-3 viikkoa ovat olleet ihmeen hyviä, joten se takapakki oli tiedossa. Tämä kai sitä sitten on.
Kello näyttää nyt 2:18. Tässäkin sain hetkisen kulutettua, mutta ehkäpä kokeilen, jos uni tulisi. Hyvää yötä ja huomenta siis kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti