Masentunut lähellä

Kerran googlaamalla selvisi, että netissä on aika paljonkin erilaisia ohjeita masentuneen kohtaamiseen. Vielä tänäkin päivänä masennuksesta tiedetään kovin vähän. Tai toki asiantuntijoilla siitä on paljonkin tietoa, mutta monesti törmää erilaisiin ennakkoluuloihin ja stereotypioihin. Ei siis ole ollenkaan huono juttu, että näitä neuvoja tasaisesti julkaistaan, silloin me sairastelijat pääsemme vähemmällä. 

Tällä kertaa satuin törmäämään netissä Kodin Kuvalehden artikkeliin masennuksesta, otsikko kertookin mistä on kyse: 8 tärkeintä neuvoa: Auta masentunutta oikein. Minusta teksti oli niin hyvä, että laitanpa siitä otteita myös tänne blogiin. Seassa on muutama oma kommentti ja ajatus. 

"Pysy lähellä. Älä pakene masentuneen luota, vaikka välillä tekisi mieli. Jos et tiedä, mitä sanoisit, älä sano mitään. Halaa vaikka. Hiljainen hyväksyntä auttaa."

Ehkä sitä on tullut itsekin mietittyä, kuinka kiusallisia hetkiä toiset kokevat lähelläni. Aiheutanko kenties sääliä tai epäilyjä, tulisiko minun itse sanoa jotain vai pitäisikö olla kuin ei mitään? Mutta totta on, etten kaipaa muuta kuin läsnäoloa. En ainakaan sääliä, vaan sitä normaalia yhteydenpitoa ja niin normaalia elämää kuin mahdollista. 

"Älä kannusta ryhdistäytymään. Masentunut kuulee kannustuksen vaatimuksena ja näkee sinut ihmisenä, joka ei ymmärrä häntä lainkaan. Varo ihan erityisesti lausetta ”Tartu itseäsi niskasta kiinni”. Masentunut pystyy hädin tuskin tarttumaan vesilasiin."

Yhä edelleen masennus koetaan heikkoutena. Siihen olen syyllistynyt itsekin kun en ole pitänyt itseäni riittävän vahvana selvitäkseni ehjänä tässä maailmassa. Mutta hoputtaminen on saanut vain ahdistumaan entisestään. Jos voisi, sitä olisi terve ja kiinni normaalissa elämässä, mutta jostain syystä olen sairastunut ja tämä tie minun on kuljettava. 

Ajan mittaan olen kuitenkin ymmärtänyt itsekin, ettei kyse ole henkisistä vahvuudesta tai heikkoudesta, kyse on sairaudesta. Monet, monet kerrat olen sanonut, kuinka paljon helpompaa olisi kun jalka olisi paketissa tai sairastaisin jotain jonka muutkin voisivat nähdä. Silloin omaa jaksamistaan tai itseään ylipäätään ei tarvitsisi selitellä. Ei tarvitsisi puolustautua. 

Niin hassulta kuin se voi kuulostaakin, minulle parhaimpia hetkiä on olleet ne, kun vaikkapa mieheni on halunnut tietää tarkemmin päivästäni. Silloin kun en ole juuri pystynyt kuin istumaan sohvalla koko päivän, on mieheni saattanut kysyä miltä minusta on tuntunut. Hän halusi päästä vielä syvemmälle masentuneen mieleen, jotta ymmärtäisi. 

"Älä vähättele. Muista, että masennus on sairaus, ei väsymystä tai alakuloa. Masentunutta ei auta yhtään tietää, että on sitä ennenkin jaksettu ja välillä kaikilla on rankkaa. Masentunut ei haluaisi olla masentunut."

Aamen tälle! Matkan varrella olen kuullut mietintää siitä, kuinkahan aikanaan on ihmiset jaksaneetkaan kun ovat kuitenkin sodassakin olleet.. Sanottiin minulle sekin, että kyllä nuoren on töitä jaksettava tehdä.... Olen kuullut myös, että oloni varmasti paranee kun kevät saapuu ja aurinko alkaa paistamaan taas enemmän..... Voin kertoa, ettei yksikään näistä mietinnöistä ole vienyt toipumistani eteenpäin. 

"Kysy ja kuuntele. On mahtavaa, jos saat masentuneen puhumaan. On mahtavaa, jos maltat itse kuunnella."

Vaikka itse en kaipaa asioiden vellomista, tekee hyvää kun joku haluaa kuulla asiani. Se tunne, että voin sanoa kokemuksiani ja kokea olevani silti samalla viivalla kuin toiset, on todella hyvä. 

"Masentunut kaipaa enemmän kuuntelijaa kuin neuvojaa."

Aika alussa omaa sairauslomaa selvisi, että masennuksesta toipuminen ja sen hoitaminen ottaa oman aikansa. Toipumista ei paljoa voi nopeuttaa, muuten kuin noudattamalla lääkäreiden ja muiden hoitavien tahojen neuvoja. 

"Lakkaa sanomasta, miten paljon hyvää on. Masentunut tietää, että hänen elämässään on myös hyviä asioita, mutta hän ei saa niistä hyvää oloa. Masennus on sairaus, joka vie elämänhalun ja -ilon. Hyvien asioiden luetteleminen ei saa masentunutta tuntemaan iloa vaan yksinäisyyttä ja arvottomuutta: Taaskaan minua ei ymmärretä, en saisi tuntea näin."

Niin. Esimerkiksi luontoon on patistettu kerta toisensa jälkeen. Olen sinne mennytkin, mutta se ei vain tunnu miltään, ei hyvältä eikä huonolta. Järki kertoo, että olen saanut raitista ilmaa ja muutama kalori on palanut, mutta siihen se jää. Enkä sille vain voi mitään. 

Aina löytyy joku, jonka asiat ovat huonommin, mutta kukaan (ainakin väitän niin) ei kykene kokemaan elämäänsä toisin sen kuullessaan. Masentuneen aivoissakin on tapahtunut muutoksia, joten sormien napsauttaminen ei vain tepsi. 

"Muistuta, että masennus ei ole oma vika. Muista se myös itse. Kuka vain voi sairastua masennukseen. Masentuneella ei ole mitään syytä tuntea itsensä epäonnistuneeksi tai arvottomaksi."

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Mielenterveysongelmat ovat tänä päivänä aikamoinen pommi ja niistä tietäminen on mielestäni tärkeää. Siksipä itsekin jaan tietoa mielelläni eteenpäin. Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä.