Déjà vu

Eilen ystäväni vinkkasi työuupumusta koskevasta artikkelista, johon oli netissä törmännyt. Meninpä kurkistamaan, mistä jutusta olikaan kyse. Lehdissä on paljon (kuitenkaan riittävästi?) käsitelty niin masennusta kuin työuupumusta, hyvä niin! Ja minä puolestani toitotan tietoa eteenpäin, ihan sillä, jos vaikka joskus joku asia muuttuisikin tai joku välttyisi siltä, mitä itse käyn läpi. 

Artikkelin luettuani kävin läpi uudestaan oman tarinani. Kuinka harmillista on lukea toistona tilanne, jonka itse 1,5 vuotta sitten kävi läpi. Eikä asenne työpaikoilla tunnu kovin paljoa muuttuneen. Viestit omalta työpaikalta ja nämä toistuvin väliajoin kirjoitetut jutut ainakin antavat ymmärtää, että edelleen hyvin vähän ymmärretään ihmisen voimavaroista ja niistä vaaroista, joita tehostamiset ja tahdin kiristämiset työpaikoilla aiheuttavat. 

Onneksi olen ainakin itse nähnyt juttuja myös niistä vastakkaisista tilanteista. Viimeisimpänä luin jutun Suomen ainoasta villasukkatehtaasta, jossa kiire pidetään kaukana - se kuulosti unelmalta! Ei pakkotahtista raatamista vaan reipasta tekemistä omien kykyjen ja tahdin mukaan. Kunpa muut seuraisivat perässä ja huomaisivat, kuinka paljon parempaa tulosta hyvinvoiva työntekijä tekee verrattuna ahtaalle ahdistettuun, jonka aika ei riitä työtehtävistä selviämiseen. 

Tässä työuupumusartikkelista, joka löytyy täältä HS:n sivuilta, nousi usempi kohta, joka tuntui kuin omasta elämästä kirjoitetulta. 

"Työpaikalla useampi kollega oli lähtenyt parempiin pesteihin, ja oma tiimi oli kutistunut. Taakka jäi, ja ystävä teki yömyöhään alaisiltaan jääneet työt."

"Tilannetta oli firmassa selvitelty, ja nyt viesti olikin, että kaikkien pitää painaa kovemmin."

Meiltä lähti muutama työntekijä muihin tehtäviin. Uusia ei heti oteta tilalle, koska työnantaja näkee mahdollisuuden säästää henkilöstömenoissa. Jospa työt hoitusivatkin pienemmällä porukalla niin säästöä tulee vuodessa kivasti! Totuus kuitenkin on karu: porukka kun pienenee, työmäärä kasvaa, samoin paine ja tunnollisen työntekijän riittämättömyyden tunne. Alkaa alamäki, joka pitäisi pysäyttää ennen kuin tilanne pääsee liian pahaksi. 

"Pääasiassa kehotettiin syömään terveellisesti ja säännöllisesti sekä harrastamaan tarpeeksi liikuntaa. No totta vie, pysyy vire yllä. Mutta salaatin syömisellä tiettyyn kellonaikaan ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että huonosti organisoitua työtä on liikaa ja firma tulospaineissa."

Niinpä. Jos työaikana ei kykene pitämään taukojaan (lakisääteisiä sellaisia!), työaika ylittyy toistuvasti ja pahimmillaan työt seuraavat kotiin, voin kertoa ettei se terveellinen salaattilautanen tuo paljoa järkeä tai terveyttä. Toki kannatan terveellisiä elämäntapoja ja liikuntaa, mutta ei sekään kaikkeen tepsi. Jos työolot tehdään epäinhimillisiksi, ei välttämättä omilla ponnisteluilla pitkälle pötkitä. 

"Suurimpia syitä työkyvyttömyyseläkkeisiin ovat edelleen mielenterveyden häiriöt, etenkin masennus. Työurat pidentyisivät asiantuntija-arvioiden mukaan vuodella, jos työkyvyttömyyseläkkeet saadaan puolittumaan. Meidän on käännettävä liikkeen suunta työpaikoille sisään eikä ovista ulos."

Tuntuu käsittämättömältä se, että vaikka tilanne on ollut isojen herrojen ja rouvien tiedossa kauan, on tilanne edelleen sama... Oletetaanko ihmisten voimavarojen kasvaneen mystisesti vuosien varrella? Vai eikö oikeasti ymmärretä, että tuosta masentuneesta porukasta osa, aika isokin osa, on ihan tavallisia ihmisiä ja hyviä työntekijöitä, joilta on vaadittu liikaa ja jotka kaiken sen paineen alla ovat sairastuneet?

Onneksi näisä asioista kuitenkin kirjoitetaan! Onneksi tietoa on saatavilla. Kunpa ne päätyisivät niiden oikeiden ihmisten nenien eteen, joilla on mahdollisuuksia vaikuttaa. Mutta ihminen ei taida oikein uskoa, ennen kuin on itse kokenut. Sitten kun löytää itsensä sängyn pohjalta ja on täysi työ raahata itsensä suihkuun, tai sitten kun seuraa läheistään, joka hurjien ponnisteluiden jälkeen kykenee syömään, ymmärretään (ehkä!) mistä on kyse. 

"Kiitos hyvän työterveyshuollon ja työnantajan, lamaantunut mieli kuntoutuu lähes varmasti entiselleen. Töihin palaa erilainen ihminen, joka aikoo hyvästellä oravanpyörän. Hän luottaa pimeimpinä hetkinä saamaansa lupaukseen: sua me ei susille heitetä."

Näitä uutisia lisää! Lisää onnistumisia ja työnantajan kantamaa vastuuta työntekijöistä! Vaikka tie on ollut itselläkin aika pitkä, on lohduttavaa ajatella, että työelämään joskus palaa eri minä. Minua ei enää voida heittää oravanpyörään, minua ei enää viedä kuin pässiä narussa! Iloitsen siksi tästäkin henkilöstä, josta artikkeli kertoo. Vaikka hänelläkin on matkaa terveyteen, hänen tulevaisuus näyttää kuitenkin hyvältä, hän selviää! 

Jos en itse pysty muuhun, niin ainakin tätä kautta toimin jonkinmoisena äänitorvena. Haluan jakaa tietoa ja lisätä ymmärrystä, jos se joskus muuttaisi edes jotain. Toivossa on hyvä elää :) Mutta käykäähän lukemassa tämä artikkeli, joka löytyy tästä osoitteesta.