Lukujärjestys

Eilen terapiassa mietimme minulle keinoja pitää tasaisempaa rytmiä arjessani. Päiväni menevät aikalailla omalla painollaan ja mieheni työaikojen mukaan, mutta pääasiassa olen kotona terapiakäynnit ja muut sovitut menot poikkeuksena. Joskus aiemmin heräsin kymmenen maissa, mutta pikkuhiljaa olen saanut päiväni käynnistymään kahdeksalta aamulla. Tai, eihän se silloin vielä käynnisty, mutta avaan silmäni silloin.

Pari viikkoa on mennyt aika pirteänä. Tunnen tasaisesti uupumusta koko ajan, mutta siitä huolimatta olen jaksanut lähteä kotoa ja touhuta kaikenlaista. Olen uudelleen päässyt tähän kirjoittamisen makuunkin! Koska vointi on nyt askeleen lähempänä tervehtymistä, ajattelimme kokeilla lukujärjestyksen tekoa. Sen avulla voisin vielä paremmin pysytellä tietyssä päivärytmissä, koska vaihtelua on kuitenkin paljon ja esimerkiksi kotitihin ryhtyminen saattaa vieläkin venyä pitkään. 

Lukujärjestys kuulosti aika kivalta idealta! Olen aina ollut kalenteri-ihminen. Töissä ollessani täytin kalenteria mielelläni ja uuden kalenterin hankinta oli aina yhtä hauskaa. Kuulostaa varmasti oudolta, mutta siitäkin voi joku löytää ilon :) Sairauslomalla en kuitenkaan ole pahemmin kalenteria käyttänyt. Kännykkään olen laittanut kyllä menoni ja välillä hälytyksen kanssa, koska olen ne muuten saattanut unohtaa. 

Tarkoitus olisi tehdä lukujärjestys, jossa varaisin vaikka arkisin 13-15 ajan kotitöille tai ruuan laittoon. Muun ajan voisin levätä tai tehdä jotain muuta, mutta ns. velvollisuuksille olisi oma rakonsa päivässä. Ruuanlaitto on ollutkin minulle se yksi vaikeimmista asioista nyt sairaana. En ennen edes miettinyt mitä kaikkea siihen kuuluukaan, mutta saikkulaiselle siinä on aivan liikaa eri vaiheita! 

Pelkän ruokalajin keksimiseen voi hyvin mennä parikin tuntia, joskus enemmänkin. Kun vihdoin saa päähänsä mitä tekee, on tehtävä inventaario kaappeihin ja laadittava ostoslista. Sitten kauppaan. Ja mihin kauppaan, se on oma päätöksensä. Kaupassa on välillä täysi työ löytää etsimänsä, varsinkin jos pää toimii hitaasti eikä muistikaan meinaa pelata. Kotona alkaakin sitten (jos siis kauppareissustakin on selvitty kunnialla) oma rumbansa. Mitä välineitä tai astioita tarvitaan ja mistä löytyy resepti, se kun luultavasti on jo unohtunut tai hukassa tässä vaiheessa. Jos kaiken tämän jälkeen saa ruuan lautaselle asti eikä ole onnistunut sitä polttamaan tai jos ei ole jo luovuttanut, on se ollut pieni ihme!

Aiemmin ruuan ajatteleminenkin ahdisti vain tuon työmäärän takia. Kun tietää, että voimavaroja on vain murto-osa normaalista, ei sitä tahtonut edes ajatella tekevänsä ruokaa päivittäin tai edes viikottain. Onneksi mieheni on tässä ollut korvaamaton apu ja työpäivän jälkeenkin hän on jaksanut kokkailla. Pakosta tietenkin, koska onhan nälkä hänelläkin. Mutta onneksi alan minäkin olla pikkuhiljaa paremmissa voimissa ja tälläkin viikolla olen hoitanut muonitusta enemmän kuin aikoihin. 

En siis ahdistunut siitä, että päivissäni voisi ollakin aika, jolloin voisin saada hyödyllistä aikaiseksi. Se tuntuu jopa kivalta, koska onhan se selvä askel parempaan! Takapakkeja varmasti tulee ja tänäänkin olemme täällä molemmat nukkuneet. Ruuaksi sai tänään kelvata makaroni-tonnikalamössö, mutta huomiselle on jo paremmat suunnitelmat. 

Alanpa siis tässä tekemään itselleni lukujärjestystä. Mieli on uupumuksesta huolimatta aika hyvä. Toipuminen etenee ja siitä en voi kuin olla iloinen!