Kirjoitin aiemmin yksinäisyydestä, jota olen kokenut sairasteluni aikana ja jota etenkin kuluneella viikolla olen tuntenut. Tykkään Facebookissa Kodin kuvalehdestä ja he julkaisevat hyviä ajatuksia silloin tällöin. Huomasin, että juurikin aiheeseeni sopien oli seraava heidän juklaisemansa ajatus tämä:
Tämä sopi kuin nenä päähän tuohon aikaisempaan aiheeseeni, joten halusin sen jakaa siksi täälläkin. Mutta toivottavasti kukaan masentunut ei kokisi jääneensä yksin. Yksin ei pitäisi jättää ketään missään vaiheessa elämää, mutta varmasti jokainen toivoisi vierelleen ihmisiä silloin, kun elämä on vaikeinta.
Tänään oma yksinäisyys ei ole yhtä voimakasta kuin aiemmin, mutta päivittäin ajattelen ympärilläni olevia ihmisiä ja oikeastaan sitä, mihin tämä elämä meidät kaikki on kuljettanut. Se mitä suren enemmän ja enemmän on se, kuinka vähän nykyihmiselle merkitsee toiset ihmiset. Olemme urakeskeisiä, harrastuskeskeisiä, mitä-lie-keskeisiä, mutta se, että viettäisimme rauhassa aikaa läheistemme kanssa on itseasiassa kovin harvinaista.
Facebook ja koko some yleisestikin ovat osittain korvanneet aidon läheisyyden, mutta ilman sitäkin keskittymisemme on jossain muualla kuin niissä ihmisissä. Mutta kuinka arvokkaita ovatkaan ne hetket, joita vietämme yhdessä läheistemme kanssa! Ne ovat korvaamattomia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti