Aiemmin ongelmani oli paisuva. Se suureni pikkuhiljaa kunnes oma pinnani alkoi kiristyä tarpeeksi ja pyysin jo lääkäriltäni apua. Nyt tämä ongelmani on jämähtänyt paikalleen. Se piinaa liikkumatta minnekään, nimittäin paino. Sanonnasta "Luota läskiin, se ei jätä hyvinä eikä pahoina päivinä" on tullut liiankin totta elämässäni.
Paino nousi vuoden sairauslomalla ollessa yli kymmenen kiloa. Nyt mittari on jäänyt näyttämään 13 kiloa enemmän kuin sairauslomalle jäädessäni ja olen vakavasti alkanut miettiä puntarin vaihtamista. Mutta epäilen, ettei ongelma poistu sillä, koska vaatteet kiristävät aivan samoin kuin syksyllä. Ja sitä kun ei enää ole parikymppinen, ei paino muutu ollenkaan niin helposti. Kovalla työllä onnistun saamaan puoli kiloa pudotettua, mutta sitten kun herkuttelen yhden kerran, on painoa tullut tuplasti sen verran takaisin.
Kesän lähestyessä paino alkaa vaivata enemmän. Kun talvea kohti alkoi pukeutua peittävämmin ja peitellä makkaroitaan vaatekerrosten alle, alkaa nyt ahdistamaan ajatus taas paljastaa totuutta kun ei enää toppavaatteet sitä peitä alleen. Bikinikunnosta ei siis ole puhettakaan tämän sairastelun aikana, ainakaan minulla!
Jotkut (minun näkökulmasta onnelliset) laihtuvat masennuksen aikana, mutta kuinka ollakaan, minun tuurilla vaikutus on ollut täysin päinvastainen. Luultavasti kiloja minuun sai kertymään Venlafaxin, jonka piti ennemminkin laskea painoa. Vain hyvin, hyvin harvoissa tapauksissa lääke saattoi sitä lisätä. En todellakaan koe olevani onnekas ollessani muuta kuin tyypillinen tapaus.
Nyt Cymbaltan kanssa olen pysynyt samoissa kiloissa. Siinäkin yleinen haittavaikutus on painon lasku, mutta tämänkin lääkkeen kohdalla olen harvinaisempaa sorttia. Melko harvinaisena haittaoireena on painon nousu, mutta onneksi en enää ole kuin mäkeä alas vierivä lumipallo.
Mutta mitä sitten tekee masentunut ihminen jota paino ahdistaa? Hän aikansa tsempattuaan avaa suklaalevyn, syö sen ja potee vielä suurempaa morkkista kuin ennen sitä! Paperi sujautetaan roskiksen pohjalle, ettei puoliso järjen äänenä kertoisi teon olleen mitä typerin. Erityisesti kun toiveissa olisi olla hoikempi. Kun konstit eivät tepsi, on luovuttaminen aina tosi lähellä. Kun salaattia on pureskellut aikansa, ottanut hölkkäaskelia ja jumpannut kotona puntarin muuttamatta lukemiaan, ei innostusta enää löydy ja sitä lohduttaa itseään herkulla. Fiksua!
Jospa suunnitelmat toteutuvat ja kesällä voisi alkaa purkaa lääkitystä! Odotan sitä, koska vaikkei kaikkiin haittaoireisiin kiinnitä läheskään aina huomiota, on niitä yllättävän paljon lääkkeessä kuin lääkkeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti