Tässä sen taas näkee. Kun kaksi päivää jaksan touhuta ja pysyä aikataulussa, seuraa sitä jonkinasteinen kooma. Tiistai oli täynnä ohjelmaa. Ensiksi terapia, jota ennen hinnoittelin kirpparille tuotteita ja siivoilin. Terapiasta salille, jossa personal trainer piiskasi oikein kunnolla. Tosin puskin niinkin tosissani, että jonkin moinen heikotus keskeytti viimeiset liikkeet. Aloin äkisti voimaan todella pahoin ja makasin hetken pukuhuoneen lattialla jalat kohti kattoa.
No, se olotila meni ohi ja sitten kotiin. Lenkille naapurin kanssa ja syömään. Pikavauhtia ehostus ja lähtö kesäteatteriin yhdessä mieheni kanssa. Hän oli voittanut liput töistä ja tietenkin hyödynsimme tämän mahdollisuuden. Teatterista vielä ajelulle ja syömään, sitten kotiin.
Seuraavana päivänä aamulla smoothiet meille molemmille ja menoksi. Minä lähdin samalla kuin mieheni koirien kanssa puistoilemaan. Käytiin kahdessakin koirapuistossa ja sitten vein kirpparitavarat myyntiin. Kaupan kautta kotiin ja sitten on vauhti alkanutkin jo hiipua. Illalla sain vielä jotain pientä tehtyä, mutta nyt on jo energiavarastot käytetty tyhjiksi. Hyvät yöunetkaan ei riittänyt lataamaan akkuja.
Kello on nyt puoli yksi ja olen jo kahdet päiväunet nukkunut. Aika lupaava alku siis tähän päivään. Pyykit odottavat pestyinä koneessa. Yritän tästä sohvalta saada hyvän ponnistuksen, että saisin ne laitettua, mutta sitä ponnistusta olen odotellut jo pari tuntia. Vielä olisi kauppareissu edessä... huoh!
Jos tapana olisi käyttää voimasanoja, olisi nyt se hetki kun päästäisin ne ulos. Mutta mitäpä nekään auttaa, kuulostaa vain rumalta. Tällainen pännii kuitenkin aikalailla! Sitä kun yrittää, yrittää levätä ja yrittää touhuta. Yrittää olla yrittämättäkin, vaan ei auta. Niitä voimia kun ei vain ole eikä niitä pysty itselleen taikomaankaan.
Vaikka olo lääkkeen vähennyksen jälkeen onkin ollut mukavampi, jaksan vieläkin ihmetellä kuinka vähän vaikutusta on terveemmillä elämän tavoilla. Vaikka kroppa tuntuu voivan paremmin, ei viesti siitä yllä tunnepuolelle mitenkään. Järki vain kertoo, että nyt on parempi. Treenit salilla menevät paremmin. Jaksan enemmän ja suuremmilla painoilla.
Painokin on lähtenyt laskemaan ja puntari kertoo, että olen kohta 7 kiloa kevyempi. Mutta sekään ei tunnu missään! Toki vähemmän pömpöttävä maha on mukavemman näköinen, mutta senkin kertoo järki. Missä ne tunteet ovat??
Näillä tunnelmilla onkin mukava aloittaa juhannus. Senkin sanoo järki, koska ulos katsoessa tai lämpömittarin lukeman perusteella sekään ei tunnu todelta. Siitä en kuitenkaan syytä omaa sairauttani sentään! :) Mutta kai taas mennään se kuuluisa päivä kerrallaan. Odotetaan hissukseen kuinka ne energiavarastot täyttyvät ja sitten kokeillaan taas mitä jaksetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti